![]() |
| Viimeiset tsempit perjantaina ennen viimeistä kokonaista. |
Viime lauantaina Smindi suuntasi bussin nokan kohti Tamperetta kauden pääkisoihin. Matka meni hieman aamu-unisissa tunnelmissa, mutta hallille päästyä taisi viimeisetkin heräillä päivään, mukaan lukien valmentajat. :) Kamat pukkariin ja reippaina aloittamaan tuttua kisalämppää. Aika riensi vauhdilla ja pian oltiinkin maton reunalla odottelemassa omaa vuoroa. Harjoitusaika oli poikkeuksellisen lyhyt, mutta olimme tiedostaneet tämän etukäteen ja tytöt tiesivät kärkkyä maton reunalla odottaen pillin vihellystä, jolloin spurtattiin alkuasentoon supernopeasti. Ehdittiinkin juuri ja juuri tehdä ohjelma loppuun 2,5min harkka-ajalla. Aamun suorituksessa näkyi vielä väsymystä eikä tekeminen ollut niin tiukkaa ja tarkkaa, mitä harjoituksissa on totuttu näkemään. Myös muutama selkeä kuvio virhe mahtui mukaan. Nämä ja henkilökohtaiset virheet kuitenkin korjattiin rauhassa harkan jälkeen, sitten kunnollinen loppuverkka, suorituksen analysointi videolta, hiukset, meikit ja syömään. Tehokas pari tuntinen, jonka jälkeen oli hyvin aikaa ruokalevolle. :)
Sitten olikin aika aloittaa valmistautuminen itse kisaan, ensin musiikin kuuntelut ja fiiliksen nostatus, jonka jälkeen päästiin lämppäämään täysin tyhjässä pukkarissa (hallilla oli siis todella huonosti tilaa lämpätä, joten tämä pukkari oli ruhtinaallisen iso ja rauhallinen tila). Siitä sitten painisalin ja lukuisten valmistautumistilojen kautta harkkamatolle, jossa tehtiin vielä yksi kunnollinen kokonainen sekä viimeiset omat jutut ja taas oltiin maton reunalla odottamassa suoritusvuoroa. Tsemppipuheiden jälkeen pikkubakteerit olivat valmiita tartuttamaan fiiliksensä myös katsojiin, ihka ensimmäisissä Tyttömestiksissä! Suoritus oli ihan ok, mutta perhoset kutkuttivat kuitenkin vatsassa sen verran, että tarkkuus ja loppuun asti tekeminen vähän unohtui verrattuna siihen, mitä viime viikkoina harkoissa oltiin nähty. Jalkatekniikkavirheitä tuli vielä turhan paljon ja mukaan mahtui myös pientä tutinaa ja epätarkkuutta. Myöskään ilmaisu ei ollut ihan niin vapautunutta mitä Liedossa nähtiin pari viikkoa aiemmin. Olimme kuitenkin suhteellisen tyytyväisiä suoritukseen eikä mitään isompia mokia sattunut. Emme kuitenkaan uskaltaneet odottaa sen suurempia kategorialta, sillä kovatasoisessa kisassa ensimmäistä kertaa oli vaikea arvioida tuomareiden linjaa, jota veikkasimme hieman tiukemmaksi edellisiin kisoihin verrattuna. Olimme kuitenkin puhuneet, että olisimme tyytyväisiä kategoriaan 3-4. Ja siitä voikin päätellä tyttöjen reaktiota, kun Smindi kuulutettiin kategoriaan 2 ryhti bonuksen kera!! :D On sanomattakin selvää, että olimme todella tyytyväisiä tähän tulokseen ensimmäisellä kaudella. Ja kaiken riemun lisäksi oli jojomme luvannut jo alkukaudesta yllätyspalkinnon, mikäli joissain kisoissa tulisi ryhtibonus ja nyt se vihdoin ja viimein tuli! :)
| Fiilistelyä onnistuneen kisan jälkeen. |
Hymyssä suin lähdettiin kotiin päin hienojen kisapipojen kera ja taidettiin myös mennä nukkumaan suupielet korvissa! Hymyssä suin ollaan myös jatkettu treenejätällä viikolla, sillä vielä on edessä viimeiset kisat Vaajakoskella, missä käydään Tul:n mestaruuskilpailut. Pitkä kausi on pian takana päin ja on aika jättää bakteerit tältä keväältä. Mihin se aika oikein katoaa...?
ONNEA vielä kaikille viime viikonlopun mitalisteille!!!
| Uudet hienot kisapipot tuli heti käyttöön. |



